Harva neliovinen sedan-menopeli päästelee testiradalla niin että pellit soi, mutta BMW M5 kuuluu ehdottomasti tähän ryhmään. M5 pitää nostaa muiden urheiluautojen rinnalle, vaikka kyse onkin painavampi ja elegantimman ajotyylin kulkupelistä. M5 ei nimittäin kalpene muiden saksalaisten urheiluautojen rinnalla. Päinvastoin, se nousee esille huippuominaisuuksien ja varustelunsa avulla.560-heppainen, takavetoinen ja 4.4-litrainen V8-turbo pitävät huolen siitä, ettei vauhti lopu kesken, vaikka uusin M5 on entistä painavampi (n. 2000 kg). Kuski ei kuitenkaan oikeastaan huomaa mukavuuden nimissä tehtyjä uhrauksia, sillä M5 lentää nollasta sataan 3,7 sekunnissa, mikä on uskomaton suoritus näinkin painavalta autolta.Seitsenvaihteinen automaattinen kaksoiskytkinvaihteisto tulee standardina mukana, mutta vanhan koulukunnan kuskeille saadaan myös kuusivaihteinen manuaalivaihtoehto. Ja vaikka löpön hinta on pitkästä aikaa suhteellisen matalalla, M5 kulutustaso tarkoittaa sitä, että auton ostajalla pitäisi olla myös varaa bensaan: eräänkin testin kaupunkiajossa mitattu kulutus näytti nimittäin 24 kilometrin matkalla 3,7 litraa.Varustelusta pitää nostaa esiin hydraulisesti tehostettu ”fiksu” ohjaustehostin, joka reagoi mielettömän nopeasti kuskin ohjaukseen. Ajokokemukseen vaikuttavat positiivisesti myös tottelevainen jousitus sekä hieman matalampi maavara.30-vuotinen M5-tuotantosarja saa todellakin arvoisensa helmen, sillä M5 on epäilemättä yksi parhaista tulevan vuoden automalleista. Hintaa tälle helmelle kertyy vaatimattomat 100 000 eekkeriä (veroton hinta), mutta jos joku on hintansa väärti, se on saksalaisen insinööriosaamisen tuotos nimeltä BMW!